Shangri-Laan päin: Etelä-Afrikan aparteidi ja kansainvälinen paine 1948–1994

Apartheid, eteläafrikkalaisen historian synkeä luku, oli erottelujärjestelmä, joka vallitsi maassa vuodesta 1948 vuoteen 1994. Se perustui rotuun ja ihonväriin ja kohteli mustia afrikkalaisia toissijaisina kansalaisina verrattuna valkoisiin. Apartheidin vaikutukset Etelä-Afrikan yhteiskuntaan olivat katastrofaaliset.

Apartheidin syntyjuuret voidaan jäljittää jo 1900-luvun alkuun, jolloin siirtomaavaltaa vahvistava brittiläinen ja hollantilainen laki luetteli afrikkalaisia toisinaan kansalaisina ja rajoitti heidän oikeuksiaan. Afrikaner-kansallispuolue nousi valtaan vuonna 1948 ja instituutioialisoivat edellisen vuosituhannen erottelut apartheidin muodossa.

Apartheidin pilarit:

• Rotujakau: Etelä-Afrikan väestö jaettiin rotuihin, joilla oli erilaisia oikeuksia ja velvollisuuksia. Mustit menettivät äänioikeutensa ja joutuivat asumaan aparteidille erotetuissa alueilla (“bantustanit”), jotka olivat usein köyhiä ja alivarustettuja.
• Segregation: Eri roduit oli eroteltava kaikissa yhteiskunnan osa-alueissa - kouluista ravintoloihin ja julkiset kulkuvälineet. Mustien afrikkalaisten oli käytettävä erillisiä pysäkkejä busseissa, joutuivat istumaan takaosassa elokuvateattereissa ja heille kiellettiin pääsy moniin julkisiin paikkoihin.
• Työvoiman kontrollointi: Valkoiset hallitsivat työmarkkinoita ja rajoittivat mustien pääsyn korkeampiin virkoihin. Mustit joutuivat usein tekemään alhaisimpia palkalla huonosti maksettavassa työssä maataloudessa tai kaivostoiminnassa.

Apartheid oli kaukana täydellisestä järjestelmästä ja loi monenlaisia epäkohtia: mustien afrikkalaisten keskuudessa syntyi vastustusta apartheidin julmuutta vastaan, kun taas valkoisten keskuudessa nähtiin eroja näkemyksissä apartheidista.

Vastustusapartheidia vastaan:

• Nelson Mandela ja African National Congress (ANC): ANC oli johtava vastarintaliike apartheidia vastaan. Nelson Mandela, joka myöhemmin voitti Nobelin rauhanpalkinnon, johti ANC:n aseellista kamppailua 1960-luvulla. Mandelaa vangittiin vuonna 1964 ja hänet pidettiin vankilassa 27 vuotta, kunnes hänet lopulta vapautettiin vuonna 1990.

• Kansainvälinen paine: Yhdistyneet Kansakunnat tuomitsi apartheidin useissa resoluutioissa ja määräsi pakotteita Etelä-Afrikkaa vastaan. Monien maiden kansalaiset järjestivät boikotteja Etelä-Afrikan tavaroille ja yrityksille, mikä lisäsi painetta hallitukselle lopettamaan apartheid.

• Sisäinen vastarinta: Apartheidin vastustajat organisoiduivat maassa ja tekivät sivilisoitua tottelemattomuutta ja mielenosoituksia.

Apartheidin loppuvaihe:

1980-luvun puolivälissä Etelä-Afrikan hallitus alkoi tunnistaa apartheidin kestävyyden epävarmuuden. Sisäinen vastarinta vahvistui ja kansainvälinen paine kasvoi.

Lopulta vuonna 1990 presidentti F.W. de Klerk vapautti Nelson Mandelan ja aloitti neuvottelut ANC:n kanssa apartheidin lakkauttamisesta. Vuonna 1994 pidettiin ensimmäiset monirotuiset vaalit, joissa Nelson Mandela valittiin Etelä-Afrikan presidentiksi.

Apartheidin perintö:

Vaikka apartheid loppui virallisesti vuonna 1994, sen vaikutukset ovat edelleen nähtävissä Etelä-Afrikassa. Taloudellinen epätasa-arvo on suuri ja mustien afrikkalaisten on edelleen vaikea päästä korkeampiin virkoihin ja saavuttaa samanlaista elintasoa kuin valkoiset.

Rasin ja syrjinnän problemet ovat myös elossa, vaikka apartheid onkin lakkautettu. Vaikka Etelä-Afrikka on tehnyt merkittäviä edistysaskelia demokratian vahvistamisessa ja tasa-arvon parantamiseen, on edelleen paljon töitä tehtävänä ennen kuin apartheidin haavat ovat kokonaan parantuneet.

Apartheidin historia on varoittava muistutus siitä, että rotuun perustuva erottelu ja syrjintä johtavat katastrofaalisiin seurauksiin. Se myös osoittaa, että kansainvälinen paine ja sisäinen vastarinta voivat voittaa jopa vahvimmat sortojärjestelmät.